Kaupunkimysteerit Karhunmäessä
Teatterileirejä ympäri kaupunkia ja seikkailuja erilaisten teemojen parissa
Rankids toteuttaa aina kesälomien aikana yhteistyössä Joensuun koulutuspalvelujen ja nuorisopalvelujen kanssa erilaisia taideleirejä. Kaikilla leireillä on draamatunteja ja erilaisia draamatarinoita. Osa leireistä painottuu draamakasvatukseen kokonaisuudessaan. Viime kesänä yhden tällaisen leirin teemana olivat historialliset kaupunkitarinat. 1900-luvun Pietarissa, Lontoossa ja Pariisissa seikkailtiin koko viikon ajan prosessidraamojen avulla.
Lapset saivat keksiä itselleen toimittajanimet. |
”Paras pakohuone ikinä”
huudahtivat monet leiriläiset haastavien ja mielenkiintoisien tehtävien jälkeen.
Leiri oli myös monien ohjaajien mielestä kesän unohtumattomin. Myös lapset innostuivat kaikista erilaisista prosessidraamoista, kielten opiskelusta ja eri rooleissa toimimisesta täysillä. Opettajalle ihastuttavimpia palautteita olivat ne, joissa lapset silmät loistaen kertoivat innostuneensa historiasta, lukeneensa illallakin tositapahtumiin liittyviä artikkeleita suomeksi ja englanniksi ja kertoessaan tämän leiripäivän olleen paras kokemus ikinä historian opiskelusta. Lapsia haastatellessa muistin itsekin sen innostuksen, minkä valtaan tempauduin aloittaessani draaman ja historian opiskelua Englannissa Andy Kempen innostavissa projekteissa tai kokeiltuani ensimmäisen kerran koululuokassa Rantakyässä historian opettamista draaman kautta.
Maria Pikkarainen, Joensuun kaupungin koulutuspalvelut
Kuvat: Jasmin Ryynänen
Kuvat: Jasmin Ryynänen
Kommentit
Lähetä kommentti