Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2020.

Etäopetus Joensuun monikielisissä opetusryhmissä, ohjaajien kokemuksia etätyöskentelystä.

Kuva
Kevät haastoi uuden oppimiseen Vuoden 2020 kevät oli erityisen poikkeuksellinen. Monet päätyivät covid-19 pandemian vuoksi etätyöskentelyyn. Koulut menivät kiinni, kerhot ja muut toiminnat jäivät tauolle. Kun kasvokkainen vuorovaikutus ei ollut mahdollista täytyi turvautua uusiin keinoihin. Perhekoulu ja teatterikerhot siirtyivät videoiden muotoon. Jotkut kerrat pidettiin myös videopuheluiden muodossa. Toiminta oli erilaista, mutta sitä voitiin edelleen jatkaa.  Perhekoulun ryhmävideopuhelussa leivottiin yhdessä keksejä. Etäopetukseen tuotettiin paljon erilaista opetusmateriaalia. // Teatterikerho jatkui videoiden muodossa. Koulun puolella muutos oli valtava. Lähiopetuksesta siirryttiin etäopiskeluun. Niin opettajien,  kuin ohjaajien työnkuva muuttui täysin. Oppilaita opetettiin edelleen päivittäin, mutta eri tavoin. Tässä julkaisussa katsomme etätyöskentelyä erityisesti valmistavan luokan ohjaajien näkökulmasta.  Valmistava opetus valmistaa maahan tull

MINUN TARINANI: Miten olen saanut töitä Suomessa?

Kuva
”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.”  Näin menee vanhan kansan sanonta, joka pätee myös työelämään. Työt ja työssä käyminen on välttämätön rakennuspalikka yhteiskunnan rakentamiselle. Työelämään siirtyminen on nuorelle askel kohti uuteen ja tuntemattomaan.   Olen Aayush Khadka ja olen kotoisin Nepalista. Suomeen tullessani olin 6-vuotias ja aloitin Suomessa ensimmäisen luokan. Minun ensimmäinen työpaikkani oli kahden viikon mittainen kesätyöpaikka marketissa, kun olin 14-vuotias. Sain töitä jo näin nuorena, suurimmalta osin omasta innokkuudesta ja kiinnostuksesta sekä vanhempien tuesta ja kannustuksesta.  Ennen kesälomaa kouluni opinto-ohjaaja opasti ja kertoi meille monista mahdollisuuksista ja millä eri tavalla voi etsiä töitä. Hän kertoi, että kesätyöpaikoista voi tulla ilmoitus esimerkiksi sanomalehtiin tai niitä voidaan mainostaa sosiaalisessa mediassa. Käytin tätä tietoa hyödyksi ja pidin silmäni tarkkana avoimista kesätyöpaikoista, kunnes silmääni vilahti ilmoitus k