Tervetuloa Joensuuhun -tapahtuma


Tervetuloa Joensuuhun – päivä yhdessä perheiden kanssa 



Lauantaina 14.9. kaupungintalon sisäpiha täyttyi iloisesta puheensorinasta, kun kutsutut maahanmuuttajaperheet osallistuivat kohta alkavaan kokoperheen tapahtumaan. Pehmoinen leijona- ja kotkahahmo halailivat perheen pienimpiä ja tanssahtelivat musiikin tahtiin perheiden joukossa. Syyskuisen viileästä ilmasta huolimatta tunnelma oli lämmin ja odottava.








Tapahtuman avasi Enni Kaari ja Simo Parkkonen kauniilla musiikkiesityksellään, jonka jälkeen lavalle astui kaupunginjohtaja Kari Karjalainen. Kari piti tervetuliaispuheen ja toivotti perheet lämpimästi tervetulleiksi Joensuuhun. Puheen saattelemana nostettiin yhdessä alkumaljat.






”Minun toiveeni kaikkien teidän osaltanne on, että
voisitte rakentaa Joensuussa onnellisen ja tasapainoisen elämän”
-Kari Karjalainen





Alkuinfon jälkeen osa perheistä jäivät kokeilemaan Irish-dancea tanssinopettajan johdolla. Muut lähtivät suuntaamaan kohti Lyseon peruskoulua, johon oli valmisteltu kymmenen erilaista pistettä. Lapset saivat mukaansa passit, johon saivat merkinnän aina, kun suoritti pisteen tehtävän. Pisteet oli suunniteltu ajatellen koko perhettä, joten myös aikuiset pääsivät osallistumaan toimintaan. 

Kasvomaalauspisteellä lapset saivat valita käteen maalattavan kuvan, kukkien sidonnassa ohjaajan opastuksella tehtiin pienet kukka-asetelmat. Liikunnassa perheet pääsivät haastamaan sisäisen akrobaattinsa ja tasapainottelemaan ilmassa olevan nauhan päällä. Lisäksi kielikahviossa opeteltiin korean, kiinan ja arabian perusteita pelien avulla.

Päivän ohjelma jatkui ulkonurmelle, jossa pääsi testaamaan potkaisuvoimaa jalkapallotutkan avulla. Päivän nopein potkaisu tuli FC Hertan tytöiltä, huimat 81 km/h. Tapahtuma huipentui jalkapalloturnaukseen. Pienestä sateesta huolimatta pelit pelattiin ulkona. Osallistujia riitti useaan eri otteluun. Karsintaotteluissa perheet pääsivät leikkimielisesti kisaamaan toisiaan vastaan. Halukkaista pelaajista tuomaristo valitsi parhaimmat loppuotteluun FC Hertan tyttöjä vastaan. Perheet antoivat kovan vastuksen Hertoille, mutta tällä kertaa se ei riittänyt ja tytöt veivät voiton 5-3.Lopuksi jaettiin kaikille jalkapallopeleihin osallistuneille mitalit kaulaan ja osallistuttiin pienelle piknikille.




Viileästä säästä huolimatta palaute tapahtumasta oli positiivista. Tervetuloa Joensuuhun -tapahtuma järjestettiin nyt ensi kertaa, eikä se varmasti jäänyt viimeiseksi.


Kiitos FC Hertan tytöille ystävyysotteluun osallistumisesta!



Ensi syksyä odotellessa!




Teksti: Nella Vatanen
Kuvat: Jasmin Ryynänen

Kommentit

Suosittua

Opetusmateriaalit: valmistava opetus

Sanastomatkalaukut / Vocab cases

Miten minä olen oppinut suomea?