Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Perhekoulun joulukuu

Kuva
Piparin ja havujen tuoksuja Perhekoulun kaksi viimeisintä kertaa on oltu jouluisissa tunnelmissa. Viime viikolla keittiö täyttyi innokkaista leipureista. Vuorossa oli piparien valmistamista. Taikinan jaon ja muottien valikoinnin jälkeen ryhdyttiin hommiin.  Valmiita pipareita tehtiin pelti kaupalla. Keittiön valtasi iloisen mielen lisäksi ihana piparin tuoksu. Lopuksi lapset saivat koristella valmiit piparit oman mielikuvituksen mukaan. Piparit nautittiin glögin kanssa.  Kaikki alkaa taikinan kaulimisesta.  Oh, valmiit piparit tuoksuvat ihanalle. Kaikista kivointa oli koristelu.   Tällä viikolla päästiin jälleen askartelemaan. Tehtiin metsästä löytyneistä havuista ja oksista joulukransseja. Kranssilla voi koristaa vaikkapa ulko-ovea tai ripustaa sen sisälle tunnelmaa antamaan.  Kranssin tekeminen alkoi sillä, että risuista tai rautalangasta tehtiin ympyrä. Rautalangan avulla kiinnitettiin ympyrään oman maun mukaan havunoksia. Tämän jälkeen kranssia

Sanastomatkalaukut / Vocab cases

Kuva
Sanastomatkalaukut – tukea suomen kielen oppimiseen English translation at bottom of page Sanastomatkalaukut on tehty opettajien avuksi, Avaa ja opeta -periaatteella. Matkalaukusta löytyy materiaalia, jonka avulla voidaan opettaa eri aihepiirien sanoja ja käsitteitä.  Lisäksi jokaisessa matkalaukussa esitellään joku S2-opetukseen soveltuva valmis opetusmateriaali (Sininen Aamu, Avainsanoja, Ella ja Elias: kuuntele, muista tee, Marjamäellä 1). Laukuista on lisäksi leluja, konkreettisia esineitä, kuvakortteja, kirjoja sekä valmiita pelejä.  Mahdollisuuksien matkalaukut hankkeen tiimoilta kiertelin päiväkodeissa pitämässä S2- opetusvinkkauksia. Yhteisissä tapaamisissa nousi esille konkreettisen materiaalin puute. Suurin ongelma tuntui olevan mistä lähteä liikkeelle S2-opetuksessa. Tuli toive, että olisi paketti, jossa olisi opetusmateriaalia helposti saatavilla. Niinpä syntyi ajatus koota varhaiskasvatuksen S2-opetuksen ja inklusiivisen valmistavan esiopetuksen tueksi erilai

Perhekoulu ohjaajien näkökulmasta

Kuva
Ketkä perhekoulua ohjaavat? Perhekoulu pyörii viikoittain eri ohjaajien työpanoksen ansiosta. Ilman ohjaajia ei luonnollisesti olisi toimintaakaan, joten kaikkia heitä tarvitaan. Lisäksi ohjaajilta löytyy erittäin rikas kielivalikoima, joka tulee tarpeeseen, kun kohdataan eri kielisiä perheitä. Seuraavaksi kurkataan ketä ohjaajia perhekoulussa on, keitä he ovat ja mitä ajatuksia heillä on tekemästään työstä. Mohammed 37-vuotias, töissä Karsikon koululla perhekoulussa mukana nyt kolmatta vuotta kielet: arabia, suomi, englannin alkeet "Yksi hyvä muisto tulee mieleen tältä vuodelta, kun olimme mukulakadulla. Ensin hassuttelin lapsien kanssa, ja vedin heitä kärryissä ympäri mukulakatua. Tämän jälkeen menin mukulakadun junaan juttelemaan vanhempien kanssa. Retket Kolille ja Outokumpuun ovat myös olleet kivoja." "Työntekentelen valmitavassa luokassa Karsikon koululla. Perhekoulussa on hienoa, että on mahdollisuus tutustua lasten koko perheeseen.