MINUN TARINANI: Miten olen saanut töitä Suomessa?
”Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.”
Näin menee vanhan kansan sanonta, joka pätee myös työelämään. Työt ja työssä käyminen on välttämätön rakennuspalikka yhteiskunnan rakentamiselle. Työelämään siirtyminen on nuorelle askel kohti uuteen ja tuntemattomaan.
Olen Aayush Khadka ja olen kotoisin Nepalista. Suomeen tullessani olin 6-vuotias ja aloitin Suomessa ensimmäisen luokan. Minun ensimmäinen työpaikkani oli kahden viikon mittainen kesätyöpaikka marketissa, kun olin 14-vuotias. Sain töitä jo näin nuorena, suurimmalta osin omasta innokkuudesta ja kiinnostuksesta sekä vanhempien tuesta ja kannustuksesta.
Ennen kesälomaa kouluni opinto-ohjaaja opasti ja kertoi meille monista mahdollisuuksista ja millä eri tavalla voi etsiä töitä. Hän kertoi, että kesätyöpaikoista voi tulla ilmoitus esimerkiksi sanomalehtiin tai niitä voidaan mainostaa sosiaalisessa mediassa. Käytin tätä tietoa hyödyksi ja pidin silmäni tarkkana avoimista kesätyöpaikoista, kunnes silmääni vilahti ilmoitus kesätyöpaikasta marketissa.
Hakemustani tehdessäni huomasin, kuinka pelkän hakemuksen tekeminen opetti minua suunnattomasti. Kirjoittaessa jouduin esimerkiksi etsimään itsestäni vahvuuksia ja työn kannalta hyödyllisiä taitoja sekä pohtimaan mikä erottaa minut muista hakijoista. Tästä tuli myöhemmin minut yksi vahvuus työtä hakiessani.
Työpaikan ansaittuani ja työskenneltyäni kaksi viikkoa oivalsin, että työn pitää olla paikka, jossa ihminen viihtyy ja tuntee löytäneensä oman paikan sekä tuntee olevansa hyödyllinen yhteiskunnalle.
Työpaikassa annoin vilpittömän ja positiivisen vaikutuksen ja rakensin vahvan sosiaalisen verkoston, jonka käytin myöhemmin hyödyksi. Olen ollut pienestä pitäen innokas kirjoittaja, joten otin yhteyttä marketin viestintäpäällikköön ja kysyin häneltä, voisinko kirjoittaa jutun missä kerron millainen kokemus oli ensimmäinen kesätyö marketissa. Hän suostui ehdotukseen ja lupasi minulle kirjoituspalkkaa. Lopulta minun kirjoittama juttu julkaistiin marketin Facebook -sivulla ja viestintäpäällikkö rohkaisi minua tarjoamaan samaa tekstiä paikallislehteen kolumniksi.
Tämä rohkaisi minua ja suostuin ehdotukseen. Olin tuttu paikallislehdelle, sillä olin kirjoittanut mielipidekirjoituksia jo neljännestä luokasta lähtien. Paikallislehden pääkirjoittaja suostui julkaisemaan juttuni kolumniksi ja sain siitäkin kirjoituspalkkaa. Koska minun ja pääkirjoittajan välille oli jo syntynyt luottamusta, kysyin häneltä voisinko kirjoittaa kuukausittain yhden kolumni ajankohtaisesta asiasta nuoren näkökulmasta. Paikallislehden pääkirjoittaja syttyi ajatuksesta ja näin tulin kolumnistiksi ja sain kuukausittain itselleni ”töitä”.
Uskon että aktiivisuus, vakuuttavuus, positiivisuus sekä hyvä suomenkielentaito ovat olleet piirteitä ja taitoja, jotka ovat auttaneet minua työllistymään Suomessa.
Työelämään pääseminen jo nuorena opettaa nuorta ottamaan vastuuta ja olemaan tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Tämä on tärkeää eteenkin niille nuorille, joilla on ulkomaalainen tausta sillä se auttaa poistamaan ennakkoluuloja, joita ihmisillä saattaa olla. Se auttaa myös ulkomaalaisia nuoria integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Työhaku voi kuitenkin välillä hankalaa, joten tässä on pari vinkkiä mitkä ovat auttaneet minua saamaan töitä. Ole tarkkaavainen ja etsi töitä mahdollisimman monesta paikasta. Töitä voi olla tarjolla lehdissä, sosiaalisessa mediassa, yritysten kotisivuilta, rekrytointitapahtumista ja -paikoista tai vaikka ottamalla suoraan yhteyttä yritykseen. Töitä hakiessa kannattaa käyttää myös omaa verkosta ja mennä töihin vaikka kaverin äidin yritykseen. Mitä aktiivisempi olet, sitä parempi. Kannattaa tehdä hakemus myös huolella ja kysyä apua aikuiselta, jos ei siinä yksin onnistu.
Työelämään siirtyvien nuorten on saatava mahdollisuus käyttää osaamisensa heille merkitykselliseen tekemiseen, joka palvelee sitä kautta myös yhteisöä ja yhteiskuntaa.
Kommentit
Lähetä kommentti