Kesätoiminta 2020
Maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt koronavirus on muovannut ja rajoittanut elämää ympäri maailmaa. Tämä on pätenyt myös Suomeen, vaikkakin taudin leviämistä on onnistuttu hidastamaan. Nyt kun pahimmasta aallosta on vihdoin selvitty, Joensuussa on alettu järjestämään maahanmuuttajalapsille kesätoimintaa, jota järjestää Rankids ry ja Joensuun koulutuspalvelut.
Ennen erityistilannetta on pidetty keväisin ja syksyisin lastenkerhoja, jotka kokoontuvat kerran viikossa ympäri Joensuuta sekä lisäksi perhekoulutoimintaa. Lapsille järjestetään myös iltapäiväkerho toimintaa koulun jälkeen. Kesäisin on yleensä pidetty viikon pituisia päiväleirejä, joissa on ollut erilaisia teemoja.
Tänä vuonna toimintaa on jouduttu hieman soveltamaan koronaviruksen takia. Leiripäiviä on lyhennetty eivätkä ne ole koko viikon pituisia vaan ne on nipistetty muutamiin päiviin viikossa. Hygieniaa on tehostettu ja paikkoja puhdistettu enemmän eli tilanne on huomioitu, mutta turhan pelon lietsomista on vältetty. Eri kouluilla on ollut samantyyppistä toimintaa, joita on koitettu hieman muunnella eri päivinä, jos niihin tulee samoja lapsia. Karhunmäen koululla on tehty esimerkiksi lyhytelokuvia ja monissa toimi paikossa on tehty lyhyitä piknik tyyppisiä retkiä. Lasten kanssa on myös pidetty olympia- tyyppiset kisat ja kaupunkisuunnistettu. Myös monia piha- ja sisäpelejä on pelattu.
Retkellä lapset pääsivät tekemään kaarnaveneitä. // Koulun harmaat laatat saivat lisää väriä. |
Erilaiset vihjeet veivät lapsia eteenpäin. |
Toiminnan tarkoitus on pitää maahanmuuttajalasten kanssa suomenkielen taitoja yllä ja IT-taitoja, joita mahdollisesti tarvitaan syksyllä etäopetuksessa. Lapset eivät pääse kesäloman aikana puhumaan suomea, sillä kotona puhutaan omaa äidinkieltä ja myöskään It-taidot eivät tule käyttöön kesäloman aikana. Toiminnan avulla vanhemmat saavat taukoa lapsista ja lapset saavat hauskaa tekemistä kesäloman aikana.
Suomenkielen taito on välttämätön asia lapselle sopeutumisen kannalta. Ohjaajien mielestä kieltä oppii parhaiten erilaisten leikkien ja pelien kautta. Jos lapsi on kiinnostunut teatteri toiminnasta, sen harjoittaminen voi olla hyvä ajatus. Se opettaa lasta heittäytymään eri tilanteisiin ja suomenkieltä oppii helpommin mielenkiintoisen aiheen parissa. Usein oppimisen ajatellaan tapahtuvan koulunpenkillä istumisen kautta ja hokemalla, mutta ohjaajien mielestä todellisuudessa oppimiselle paras ympäristö on huomaamattomilla keinoilla, kuten kaverin kanssa juttelemalla.
Toimintaan olisi mukava saada enemmän lapsia, sillä monissa kaupungeissa on ongelmana se, ettei lapsilla ole tekemistä ja maahanmuuttajalapsille ei ole riittävästi mahdollisuuksia oppia suomenkieltä. Ongelmana voi myös olla vanhempien väärä mielikuva toiminnasta, joka johtaa epätietoisuuteen ja sitä kautta ennakkoluuloihin. Välimatka sekä kuljetusmahdollisuudet voivat olla yleisiä syitä toiminnasta poisjäämiseen. Vaikka mainostusta on paljon, moni ihminen joka saattaisi tarvita toimintaa, ei siltikään ole siitä tietoinen tai ei pääse yllä olevista tai muista syistä osallistumaan.
Tärkeimmät taidot, mitä ohjaajat tarvitsevat tässä toiminnassa ovat sopeutuminen eri tilanteisiin, sillä ryhmään osallistuu erilaisia lapsia, jotka tarvitsevat erilaisia kohtelua omien tarpeidensa mukaan. Joskus yhteistä kieltä ei löydy ohjaajan ja lapsen välillä, jolloin tarvitaan monipuolista kielitaitoa sekä selkeää kehonkieltä. Korona epidemian aikana on erityisesti kiinnitetty huomiota hyvään hygieniaan sekä mahdollisuuksien mukaan turvaetäisyyteen. Haastavia tilanteita saattaa tulla yllättäen vastaan ja niissä tarvitaan hyvää reagointikykyä. Hankalissa tilanteissa vaaditaan myös luovuutta ja kekseliäisyyttä, jotta huonoistakin tilanteista saadaan hyviä. Rohkeutta tarvitaan, sillä välillä on oltava lasten naurunalaisena. Tärkeää on myös heittäytyä erilaisiin tilanteisiin ja rooleihin, sillä se kannustaa ja motivoi lapsia. Napakkuutta myös tarvitaan, jotta lapset pysyvät kurissa.
Tämä työ on opettanut ohjaajia olemaan rentoja ja rohkaissut heitä olemaan oma itsensä. Vastuun ottaminen on tullut myös tärkeään rooliin. Kaikkein eniten työ on opettanut kuitenkin lasten kanssa olemista sekä tunteiden hallitsemista. Lapsiin on saatava hyvä vaikutus jo ensimmäisestä kerrasta ja heidän tarpeita on ymmärrettävä.
Tänään Joensuun keskustassa 17.6.2020 järjestettiin kaupunkimysteeri päivä, johon osallistui kahdeksan lasta. Kaupunkimysteerin ideana on selvittää ryhmässä monipuolisten leikkien ja arvoitusten avulla kumitehtaan ryöstössä kadonneiden rahojen olinpaikka. Tapahtumapaikkana on Tottenham ja lapset pääsevät esittämään salapoliiseja itse Sherlock Holmesin, Watsonin ja poliisimestarin avustuksella. Päivän aikana löytyy johtolankoja, mutta myös harhaan johtavia käänteitä. Esimerkkinä harhaanjohtavasta johtolangasta oli Margaret-mummo, joka kertoo lapsille epäillyistä ulkonäöllisiä piirteitä, jonka perusteella lasten piti piirtää rosvot. Mysteeri ratkesi loppujen lopuksi mysteerisen kaapuhenkilön jättämien vihjeiden avulla, jotka johdattivat lapset rahojen luokse.
Luokka lavastettiin Sherlock Holmesin työhuoneeksi. |
Margaret kertomassa silminnäkijähavaintoja ryöstäjistä. |
Lapset suorittivat matkan aikana erilaisia tehtäviä. |
Teksti: Aayush Khadka ja Ida Hassinen
Kuvat: kesätoiminnan ohjaajat
Kommentit
Lähetä kommentti