Perhekoulun joulukuu

Piparin ja havujen tuoksuja

Perhekoulun kaksi viimeisintä kertaa on oltu jouluisissa tunnelmissa. Viime viikolla keittiö täyttyi innokkaista leipureista. Vuorossa oli piparien valmistamista. Taikinan jaon ja muottien valikoinnin jälkeen ryhdyttiin hommiin. 

Valmiita pipareita tehtiin pelti kaupalla. Keittiön valtasi iloisen mielen lisäksi ihana piparin tuoksu. Lopuksi lapset saivat koristella valmiit piparit oman mielikuvituksen mukaan. Piparit nautittiin glögin kanssa. 

Kaikki alkaa taikinan kaulimisesta. 


Oh, valmiit piparit tuoksuvat ihanalle.
Kaikista kivointa oli koristelu.  

Tällä viikolla päästiin jälleen askartelemaan. Tehtiin metsästä löytyneistä havuista ja oksista joulukransseja. Kranssilla voi koristaa vaikkapa ulko-ovea tai ripustaa sen sisälle tunnelmaa antamaan. 

Kranssin tekeminen alkoi sillä, että risuista tai rautalangasta tehtiin ympyrä. Rautalangan avulla kiinnitettiin ympyrään oman maun mukaan havunoksia. Tämän jälkeen kranssia sai koristella haluamallaan tavalla. Käytettiin joulunauhaa, käpyjä, helmiä ja hopean väristä spray-maalia.  Minäkin uskaltauduin tekemään elämäni ensimmäisen kranssin.

Lisäksi perhekoulussa vieraili varhaiskasvatuksen perheohjaaja. Hän esittäytyi ja kertoi omasta työstään. Teimme hänen johdollaan muutaman vuorovaikutusharjoitteen. Eri tahot, joiden luona vierailemme tai ketkä vierailevat perhekoulussa antavat kokonaista kuvaa ja tarjoavat tietoa perheille, jota he eivät välttämättä muuta kautta tavoittaisi. 





Havunoksia sai lisätä oman maun mukaan. 

Tässä muutama kuva valmiista kransseista. Näistä tuli kyllä upeita! 






Perhekoulu jää nyt pienelle joululomalle. Yhteiset aktiviteetit jatkuvat taas tammikuussa! Ihanaa joulun aikaa kaikille.






Teksti: Nella Vatanen
Kuvat: Nella Vatanen & Jasmin Ryynänen


Kommentit

Suosittua

Opetusmateriaalit: valmistava opetus

Sanastomatkalaukut / Vocab cases

Miten minä olen oppinut suomea?