Perhekoulun joulukuu
Piparin ja havujen tuoksuja Perhekoulun kaksi viimeisintä kertaa on oltu jouluisissa tunnelmissa. Viime viikolla keittiö täyttyi innokkaista leipureista. Vuorossa oli piparien valmistamista. Taikinan jaon ja muottien valikoinnin jälkeen ryhdyttiin hommiin. Valmiita pipareita tehtiin pelti kaupalla. Keittiön valtasi iloisen mielen lisäksi ihana piparin tuoksu. Lopuksi lapset saivat koristella valmiit piparit oman mielikuvituksen mukaan. Piparit nautittiin glögin kanssa. Kaikki alkaa taikinan kaulimisesta. Oh, valmiit piparit tuoksuvat ihanalle. Kaikista kivointa oli koristelu. Tällä viikolla päästiin jälleen askartelemaan. Tehtiin metsästä löytyneistä havuista ja oksista joulukransseja. Kranssilla voi koristaa vaikkapa ulko-ovea tai ripustaa sen sisälle tunnelmaa antamaan. Kranssin tekeminen alkoi sillä, että risuista tai rautalangasta tehtiin ympyrä. Rautalangan avulla kiinnitettiin ympyrään oman maun mukaan havunoksia....