Revi se -työpaja
Ei niin perinteistä runoutta
Kaisa Happonen ja Karri "Paleface" Miettinen tarjosivat kiinnostavan kokemuksen runouden maailmasta. He ovat kiertäneet jo yli vuoden ajan kouluilla pitämässä Revi se –runotyöpajaa. Työpajassa murretaan perinteisenä pidetyn runouden rajoja ja pohditaan sanojen merkitystä sekä sanavalintojen voimaa.
"Me ollaan herätelty työpajoissa ihmisiä näkemään tekstin tasot kaikkialla. Miettimään niitä tekstin merkityksiä: miksi tää on kirjoitettu, kuka tän on kirjoittanut ja mitä sillä yritetään saada aikaseksi. Esimerkiksi markkinavoimat miten ne meidän ajattelua ohjaa imperatiivisilla käskyillä tai Trump joka aiheuttaa kaaosta vain lyhyillä Twiiteillä"
–Karri
”Sanoihin pitäisi keskittyä vieläkin paremmin. Niitä tuhlaillaa, niillä vavisutetaan. Sanoilla on hurja voima. Yksi tviittikin voi huojuttaa maailmanjärjestystä.
–Kaisa
Työpajan alussa Kaisa ja Karri kertovat Revi se –runokirjan tekovaiheista ja käytetyistä tekniikoista. Runokirjassa on hyödynnetty mm. "blackout"–menetelmää, sekä "popout" –runoutta. Erityisesti Kaisa on halunnut haastaa erilaisia kuvan tasoja, joten runokirjassa runoja ei vain lätkitty peräkkäin, vaan siitä on tehty visuaalisestikin kaunis.
Kaisa lukee runoa, jossa on hyödynnetty pop out menetelmää. |
Alustuksen jälkeen pääsimme luomaan omat runot erilaisista tekstilähteistä. Ajatuksena on leikata valmiita sanoja sanoma- ja aikakausilehdistä ja tämän jälkeen laittaa sanat sopivaan järjestykseen. Tarkoituksena on leikata sanoja ilman, että miettii sopivatko ne yhteen, tai mistä runo tulee lopulta kertomaan.
Aluksi leikataan paljon erilaisia sanoja |
Kun sanoja on kertynyt reilusti alettiin miettiä sanojen järjestystä. |
Alustuksessa kerrottiin myös muita hauskoja harjoitteita, esimerkiksi: ota joku kolumni, jossa on selvä asenne, ja pyri sanoja sottaamalla muuttamaan tekstin tavoite täysin päinvastaiseksi. Voit myös ottaa haasteeksi, että kuljet kaupungilla ja otat valokuvia erilaisista sanoista mitä näet, ja luot niistä sanoista runon. Tämän harjoitteen kautta huomaat, kuinka paljon meidän ympärillä on käskeviä lausahduksia.
Sanojen ei tarvinnut liittyä toisiinsa, mikä voi tuoda runoon hauskoja ja yllättäviä käänteitä. Kun sanoja on leikattu tarpeeksi, alkaa niiden valitseminen. Mihin aiheeseen runo voisi liittyä? Onko se joku ajankohtainen asia vai jotain ihan muuta? Sinä päätät!
Runolle sai halutessaan etsiä myös kuvitusta. |
Runon järjestyksen hahmottelua ennen lopullista liimausta |
Kaikkia leikattuja sanoja ei käytetä, vaan joukosta valikoituu parhaat. |
Aikaa tekemiseen oli noin 30 minuuttia, eli pieni kiire kuumotteli kokoajan takaraivossa. Runojen teko oli valtavan hauskaa ja aika juoksikin kuin siivillä. Lopulta sanat piti lyödä lukkoon ja liimata paperille. Näinkin lyhyessä ajassa saatiin huikeita runoja aikaan! Työpaja huipentui, kun Kaisa ja Karri lukivat kaikkien runot ääneen. Jokainen sai kokea itsensä ihan oikeaksi runoilijaksi.
"Opettajien reaktiot on ollut myös koskettavia, kun ovat olleen ihan leukalattiassa, että mistä nämä sanat oikein tuli."
–Kaisa
"Semmoinen tyyppi, joka ei muuten ehkä verbaalisesti tai kirjoitetussa sanassa olekaan niin taitava, niin saattaa olla hämmästyttävän oivaltava tällaisessa jutussa."
–Karri
Osat runoista olivat varsin humoristisia. |
Iltapäivästä Kaisa ja Karri pitivät toisen työpajan kieli- ja kulttuuriryhmien opettajille, sanataideopettajille, sekä monikielisille ohjaajille. Kiinnostavan alustuksen jälkeen myös aikuiset pääsivät taituroimaan omat runonsa. Se oli valtavan inspiroivaa! Aika kului todella nopeasti, kun runosuoni alkoi sykkimään.
Paja tarjosi ideoita opettajille kouluun vietäväksi, mutta herätti myös ajattelemaan sanojen voimaa. Kotimatka menikin mainostekstien tarkkailuun uudella tavalla.
Kiitos Karri ja Kaisa! Mukava, että vierailitte Joensuussa.
"Hauska olisi lähettää nämä teidän tekemät runot kustantamolle ja katsoa mitä sieltä vastattaisiin"
–Karri
Olipa kiva tunti. Aika meni kuin siivillä, en meinannut edes ehtiä tehdä runoa loppuun.
-Oppilas työpajan jälkeen
Parasta oli se, kun Karri tykkäsi mun runosta. Ja kun ne runot luettiin ääneen lopussa.
-Oppilas työpajan jälkeen
Aloimme heti ideoimaan, että mihin käytämme tätä työtapaa ekaksi.
-Aikuisten työpajaan osallistunut
Tuntui, ettei voi lopettaa ollenkaan tekemistä. Tosi koukuttavaa ja rentouttavaa.
-Aikuisten työpajaan osallistunut
Tästä tehdään vielä osa teatteriesitystä! Syntyy tosi oivaltavia ja uudenlaisia tekstejä.
-Aikuisten työpajaan osallistunut
Teksti & Kuvat: Nella Vatanen
Videot: Jasmin Ryynänen / Janne Pikkarainen
Kommentit
Lähetä kommentti