Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Miten minä olen oppinut suomea?

Kuva
Nimeni on Shähla Idikut ja olen asunut Suomessa kohta kahdeksan vuotta. Olin 12- vuotias, kun tulimme isän työpaikan perässä Suomeen ja menin heti valmistavaan opetukseen opiskelemaan suomen kieltä. Alle vuoden päästä saapumisesta olin kehittänyt kielitaitoni jo niin, että ymmärsin puheita melkein täysin ja osasin myös vastata ymmärrettävästi.  Olen maahanmuuttajalasten ja -aikuisten kanssa työskennellessäni huomannut, että kaikilla on ihan oma tahti suomen oppimiseen tai ylipäätään eri kielien oppimiseen. Jotkut osaavat uutta kieltä melko sujuvasti jo vuoden opiskelun jälkeen, kun toisilla taas menee oppimisessa pidempään. Yhtä ainutta aikarajaa ei ole, mutta tapoja millä suomea voi oppia, on hyvä jakaa myös muille. Seuraavaksi kerron  omia kokemuksiani ja tapojani, joita hyödynsin suomea opiskellessa.       1. Osallistu valmistavaan opetukseen Se on tärkeä tiedostaa ja arvostaa valmistavan opetuksen meille tarjoamat mahdollisuudet. Uudet Suomeen tulijat e...