Retki Kuopioon


Vierailu kuopion perhekoulussa

Kuopiossa Pyörön koululla aloitettiin loppuvuodesta 2019 perhekoulutoiminta heidän hankkeen rahoituksella. Toimintaan saatiin innostusta Joensuun perhekoulun kautta. Hankkeen vetäjä kävi vierailemassa syksyllä perhekoulussa ja syntyi idea yhteisestä retkestä Kuopion perhekoulun luokse.

Ideaa mutusteltiin ja lyötiin lukkoon sopiva päivä. Asiasta kerrottiin perhekoululaisille ja riittävä määrä innokkaita perheitä saatiin nopeasti kokoon. Helmikuun alussa lähdimme täydellä linja-autolastillisella kohti Kuopiota.

Vierailun tavoitteena oli, perheiden yhteisen ajan viettämisen lisäksi, että nähdään toisen paikkakunnan perheitä. Voitaisiin jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia maahantulosta ja elämästä täällä, vietettäisiin yhdessä aikaa ja saataisiin solmittua uusia suhteita.  Juttelimme bussissa ohjaajien kesken miten hienoa olisi, jos perheet tutustuisivat toisiinsa ja vaihtaisivat esimerkiksi puhelinnumeroita.

Mutta miten sitten kävikään, sitä emme kukaan olisi osanneet odottaa.

Kuopion perhekoulun toiminnassa oli mukana eräs perhe Syyriasta. He olivat asuneet jo muutamia vuosia Suomessa. Perheiden juteltua keskenään kävi ilmi, että meidän Joensuun perhekoulun perhe on asunut Syyriassa samalla asuinalueella! Millä todennäköisyydellä kahdesta suomen kaupungista juuri nämä perheet löysivät toisensa. Mieletön sattumus! Kyseisille perheille erityisesti kohtaaminen oli merkityksellinen.


Saavuttuamme Pyörön koululle oli ensiksi vuorossa syömistä. Kuopion perheet olivat leiponeet itse valtavan määrän kaikkia ihania suolaisia ja makeita herkkuja. Emme ehtineet ottaa edes kuvaa kaikista tarjoiluista, kun herkut kerkesivät hävitä nälkäisiin suihin.

Ruokaa oli paljon – ja se oli hyvää!

Syömisen yhteydessä käytiin läpi ketä ohjaajia oli paikalla, ja tutustuttiin toisiimme. Perheet jalkautuivat syömään uusien tuttavuuksien kanssa. Ruokailun jälkeen oli mahdollisuus mennä saliin pelaamaan jalkapalloa, askarrella makramee askarteluja tai vain kierrellä ja tutustua uusiin ihmisiin.

Yhdellä perheellä sattui olemaan buzuq mukana. Soitto raikui salissa ja rohkeimmat innostuivat tanssimaan musiikin tahdissa. Saimme etuoikeuden olla näkemässä palasen heidän kulttuuristaan!


Makrameen teko vaati keskittymistä.
Askartelu oli mukavaa. 


Monta tuntia kului kuin siivillä ja oli aika hyvästellä uudet ystävät. Jo ennen kotiin lähtöä perheiltä heräsi toive, voisiko Kuopion perheet tulla vastavierailulle Joensuuhun. Tavoitteena onkin, että kunhan viruksen aiheuttama epävakaa tilanne rauhoittuu, niin retkeä aletaan taas miettiä uudestaan. Toivottavasti mahdollisimman pian!

Sitten olikin aika ottaa puhelinnumerot ylös ja nousta takaisin linja-auton kyytiin. Seuraavana matkakohteena oli Ikea. Olimme varanneet retkeen muutaman tunnin vierailun Ikeaan ja kauppakeskus Matkukseen. Mikä oli hyvä lopetus onnistuneelle päivälle.


Koko porukalla Ikeaan. 




Teksti: Nella Reinikainen
Kuvat/video: Jasmin Ryynänen

Kommentit

Suosittua

Opetusmateriaalit: valmistava opetus

Sanastomatkalaukut / Vocab cases

Miten minä olen oppinut suomea?